Ratsastuskenttien pohjamateriaaleista

Ratsastuskenttiä ja maneesin pohjia rakennetaan monilla eri tavoilla ja toimivia pinta- ja pohjamateriaaleja löytyy myös useita. Ratsastuskentän rakenteen tulee olla sopivan joustava ja pitävä, jotta koulutetun hevosen käyttö- ja kilpailuikä saataisiin mahdollisimman pitkäksi ilman jalkoihin kohdistuvaa liikarasitusta. Ulkoiset olosuhteet voivat kuitenkin muuttaa huomattavasti kentän rakenteita. Ulkoratsastuskentän paikan valinta ja sen esikäsittely ovat yksi tärkeimpiä päätöksiä suhteessa kentän käyttöikään ja kunnossapito kustannuksiin. Ratsastuskentän käyttötarkoitus sekä kenttää käyttävien hevosten määrä ratkaisevat sen kuinka kenttä rakennetaan ja mitä se tulee kustantamaan. Kentän rakenteilta edellytetään riittävää kantavuutta, sopivaa tiivistymistä, pölyämättömyyttä, riittävää vedenläpäisevyyttä ja liettymättömyyttä. Pintakerros on tärkein kerros oikean jouston kannalta. Eri ratsastuslajeilla on erilaisia vaatimuksia pohjan suhteen.

Ratsastuskentän rakennekerrokset

Ratsastuskentällä on tavallisesti kerroksellinen rakenne. Pohjarakenteissa on huomioitava pohjamaan kantavuus, painumisominaisuudet sekä routiminen. Tarvittavat rakennekerrokset määräytyvät maapohjan maalajin perusteella. Rakennekerrosten materiaaleille esitetyt vaatimukset liittyvät lähinnä raekokojakaumaan.

• Salaojitus tehdään kuivatustarpeen perusteella ja sen tarve harkitaan jokaisessa tapauksessa erikseen.
• Suodatinkerros tehdään heikosti kantavalle, heikosti vettä läpäisevälle ja helposti sekoittuvalle maapohjalle. Se toimii samalla myös salaojituskerroksena. Sen tehtävänä on erottaa maapohja ja rakennekerrokset toisistaan sekä estää materiaalien sekoittuminen muun muassa virtaavan veden vaikutuksesta. Kerroksen tehtävänä on myös estää kapillaarisen nousuveden kulkeutuminen rakennekerroksiin ja kuljettaa liika pohjavesi salaojiin. Kerroksen paksuuden tulee olla vähintään 100 mm ja materiaalin routimatonta luonnonkiviainesta. Suodatinkerroksen tilalla voidaan käyttää suodatinkangasta, mikäli salaojia ei tehdä.
• Erillisellä joustokerroksella voidaan parantaa ratsastuskentän ja erityisesti maneesin jousto-ominaisuuksia. Ulkokentille rakennetaan harvoin joustokerrosta. Materiaaleina voidaan käyttää muovi- ja kumirouheita sekä lastuja. Ulkokentillä ei käytetä maatuvia orgaanisia materiaaleja, eikä niitä suositella käytettäväksi myöskään maneesin joustokerroksessa. Mitä syvempänä kentän pinnasta joustokerros sijaitsee, sitä enemmän vähenee sen merkitys joustavuutta antavana tekijänä.
• Kantavan kerroksen tarkoituksena on tasata ja ottaa vastaan kentällä olevia kuormia. Rakentamiseen on kiinnitettävä suurta huomiota, jotta pintakerros saataisiin tehtyä jousto-ominaisuuksiltaan samanlaiseksi joka puolelta kenttää. Pinnan tulee olla korkeussuhteiltaan oikea, tasainen ja tasalaatuinen sekä tasapaksu. Kantava kerros on yleensä paksuudeltaan n. 200-250 mm tai jopa 300 mm. Kantava kerros tehdään seulotusta ja murskatusta kiviaineksesta.
• Pintakerros on ratsastuksen kannalta rakennekerroksista tärkein. Pintakerroksen tärkeitä ominaisuuksia ovat riittävä jousto, pito kavion alla, liukumattomuus, kulutuskestävyys sekä pölyämättömyys. Pintakerros on paksuudeltaan noin 100 mm. Pintakerroksen jousto-ominaisuuksia pyritään lisäämään, lisäämällä kiviainesmateriaaliin orgaanista tai synteettistä joustoainetta. Joustomateriaaleina käytetään ominaisuuksiltaan erilaisia kutteri- ja sahanpuruja, sekä erilaisia kumi- ja muovirouheita. Oikean kiviaineksen ja joustoaineen seos haetaan vähin erin, sillä joustoaineitten ominaisuudet vaihtelevat.

Ulkoratsastuskenttien pintamateriaalit

Ratsastuskenttien toiminnallisuus perustuu hyvin pitkälle kentän oikeaan pintamateriaalivalintaan. Toimiva pintakerros edellyttää niin ratsastuksen kuin hoidonkin kannalta materiaalin rakeisuudelta, laadulta ja vedenpidätyskyvyltä tiettyjä arvoja. Pintakerroksen koostuessa pääasiassa vain yhdestä raekoosta, se ei pysty tiivistymään. Suhteistuneessa materiaalissa taas on paljon eri raekokoja, jolloin pienimmät rakeet täyttävät aukot suurimpien rakeiden välillä niin, että pintakerroksesta tulee tiivis. Raekoon lisäksi tiivistymiseen vaikuttaa myös materiaalin muoto. Teräväkulmaiset materiaalit kuten tehdasvalmisteinen hiekka tai kivituhka, ovat pyöreäkulmaisempia materiaaleja alttiimpia tiivistymiselle. Pyöreäkulmaisista materiaaleista on terävimmät kulmat hioutuneet pois, joten ne eivät asetu niin tiukasti yhteen ja rakeiden väliin jää enemmän tyhjää tilaa. Ratsastuskentän pintakerros, joka koostuu pyöreäkulmaisista rakeista, tulee olemaan suhteellisen vakaa, koska vaihtelevat rakeet asettuvat yhteen eivätkä rullaa. Ne eivät myöskään tiivisty, sillä pyöreiden kulmien väliin jää tyhjää tilaa, joka tuo joustoa. Liika tiivistyminen tekee kentästä hoitotoimenpiteenkin jälkeen nopeasti kivikovan ja tiivistämättömyys taas vastaavasti pitämättömän ja rullaavan. Hyvän pintamateriaalin avainominaisuus on sen vedenpidätyskyky. Hyvällä vedenpidätyskyvyllä varustettu maa-aines ratkaisee monia ongelmia kuten jousto, pito ja pölyäminen.

• Kalliomursketta eli kivituhkaa käytettäessä tulee olla tarkkana, sillä materiaali voi olla joko kalliomursketta, soramursketta tai mahdollisesti teollisuuden sivutuotetta. Oikeatyyppinen hieno 0-4 millimetrin kalliomurske soveltuu yhdessä hiekan tai kumirouheen kanssa ratsastuskentän pintamateriaaliksi. Rakennettaessa ratsastuskentän pintakerros pelkästään kalliomurskeesta, tulee kentästä helposti liian kova kalliomurskeen kovettumistaipumuksesta johtuen. Puikkoisia, lituskaisia rakeita sisältävä kalliomurske ei sovellu pintamateriaaliksi, sillä tällaiset murskerakeet voivat kiilautua hevosen kavioihin. Hienosta kalliomurskeesta tehty pintakerros on liukumaton ja pitää hevosen kavion alla. Etenkin esteratsastuskentille nämä ominaisuudet ovat tärkeitä. Kenttä vaatii kuitenkin päivittäistä hoitamista tiivistymisen vuoksi. Kentän jousto-ominaisuudet paranevat kun hienoa kalliomursketta käytetään yhdessä hiekan tai kumirouheen kanssa. Tasarakeinen hiekka ja kumigranulaatti tuovat pintakerrokselle myös kuohkeutta, jolloin kovettumistaipumus vähenee.
• Soramurske. Soran ja hiekan rakeet ovat yleensä pyöreäsärmäisiä ja pyöristyneitä. Rakeiden muodolla ja pyöristyneisyydellä on suuri vaikutus kentän muodon pysyvyyteen ja rullaukseen. Sileillä rakeilla rakeiden pintojen välinen kitka on pienempi kuin murtopintaisilla rakeilla mistä johtuu, että pyöristyneet rakeet ovat taipuvaisia irtoamaan rakenteesta kavion iskujen vaikutuksesta. Soramurske sisältää murskautuneita rakeita, jotka pelkkään hiekkaan nähden parantavat pintakerroksen ominaisuuksia lisäämällä materiaalin koossapysyvyyttä. Soramurske on raekooltaan 0-4 mm. Huomioitavaa on, että eri soramurskeilla voi täysin murtopintaisten rakeiden osuus vaihdella suuresti, jolloin materiaalin käyttäytymisessä voi olla suuria eroja.
• Hiekaksi sanotaan maalajia, jonka raekoko sijaitsee alueella 0,06-2,0 mm. Mikäli hiekka sisältää 30-50% silttiä, sanotaan sitä silttiseksi hiekaksi. Suomessa käytetään pintamateriaalina yleisimmin tutkittua silttistä ratsastukseen soveltuvaa hiekkaa. Hiekkaa voidaan käyttää pintamateriaalina sellaisenaan, mutta sitä yhdistellään usein myös muihin materiaaleihin. Hiekan tulee sisältää vettä sitovaa hienoainesta riittävästi, se ei saa olla liian tasarakeista, eikä se saa sisältää liikaa karkeita pyöristyneitä sileäpintaisia rakeita, sillä ne ovat taipuvaisia irtoamaan pintakerroksesta kavioiden iskujen vaikutuksesta. Särmikäs hiekka joustaa ja sitoo paremmin kosteutta. Silttisen hiekan hienoaineksen ollessa liian hienorakeista kenttä läpäisee mahdollisesti huonosti vettä, jolloin se liettyy sateella ja pölyää kuivalla säällä. Ratsastushiekassa ei saisi olla savea tai humusta, sillä materiaalin savespitoisuuden ollessa liian suuri, heikkenevät sen jousto-ominaisuudet. Hiekka kuivuu nopeasti, koska se haihduttaa hyvin. Tämän vuoksi sitä on välttämätöntä kastella toistuvasti. Kostea hiekka on pitävämpi kuin kuiva. Puun lisääminen hiekan joukkoon parantaa vedenpidätyskykyä sekä pitoa ja lisää joustoa. Kumia voidaan sekoittaa myös hiekkaan haluttaessa välttää joitakin pelkästä hiekan käytöstä aiheutuvia ongelmia. Luonnollisia ja synteettisiä kuituja voidaan käyttää irtonaisen hiekan sitomiseksi sekä viivyttämään kosteuden poistumista.
• Siltistä käytettiin aikaisemmin nimityksiä hieno hieta tai hiesu. Liiallisen hienoainesmääränsä vuoksi siltti ei yleensä yksinään sovellu ratsastuskenttien pintamateriaaliksi. Siltti läpäisee vettä huonosti ja pölyää runsaasti kuivana. Liian tasarakeisen hienoainesköyhän pintamateriaalin huonoja ominaisuuksia voidaan kuitenkin parantaa siltillä.
• Moreeni on maalaji, joka on syntynyt kun mannerjäätikkö on murskannut ja sekoittanut maalajeja. Moreeni sisältää aina hienoainesta, joka tekee kuivan moreenin suurempien rakeiden pinnat pölyisiksi. Moreenin ollessa suhteistunutta ja sen sisältäessä paljon hienoainesta tulee pintakerroksesta liian tiivis, tiukkaan pakkautunut ja huonosti vettä läpäisevä. Runsaasti hienoainesta (yli 20%) sisältävät moreenit häiriintyvät helposti aineksen vesipitoisuuden ylittäessä muutamalla prosentilla optimikosteuspitoisuuden. Häiriintyessään moreeni voi menettää lujuutensa ja kantavuutensa kokonaan. Hiekkamoreeni voi soveltua ratsastuskentän pintamateriaaliksi, mutta sen soveltuvuus on tutkittava tapauskohtaisesti.
• Puutuotteita voidaan käyttää pääasiallisena pintamateriaalina tai sitä voidaan sekoittaa muihin pintamateriaaleihin. Puuhake tai karkea sahanpuru parantavat epäorgaanisista pintamateriaaleista, kuten hiekka ja kivituhka, tehtyjen kenttien vedenpidätyskykyä ja joustoa. Kaikki puutuotteet kuitenkin lopulta maatuvat ja pehmeämmät tuotteet hajoavat pieniin osiin, mikä lopulta johtaa pintakerroksen tiivistymiseen. Puutuotetta saatetaan joutua lisäämään aina muutaman vuoden välein, kun vanhat tuotteet maatuvat. Lopulta osa pintakerroksesta saatetaan joutua vaihtamaan. Materiaali tulee pitää kosteana, jotta puun palaset pysyvät toisiinsa liimautuneina. Täysin kuiva materiaali voi olla liukas haurastuessaan ja se ei punoudu niin tehokkaasti yhteen tarvittavaa pitoa varten. Pähkinäpuusta ja tuomesta tehtyjä tuotteita ei tule käyttää, sillä ne ovat hyvin myrkyllisiä hevosille.

• Geopattia voidaan käyttää maneeseissa ja ulkoratsastuskentillä. Se on eristekankaasta tehtyä silppua, joka ei tuoksu eikä pölyä. Geopat tuo mukanaan vakautta, optimaalista joustavuutta ja se on erinomainen iskunvaimennin. Geopat ei ole myöskään herkkä ilmastolle, se on sulamaton ja ympäristöystävällinen. Geopat säilyttää 20% kosteutta joten ratsastuskenttä pysyy kosteutettuna pidempään, mikä on ihanteellista koulu- ja esteratsastuskentille. Geopattia sekoitetaan hiekkaan 2-3 kg/m2, riippuen hiekan laadusta ja kastelusta.
• Kumirouhe voidaan valmistaa kumiteollisuuden prosessista syntyneestä jätteestä tai kierrätetyistä renkaista. Kumirouhe ei saa sisältää metallia tai muita vieraita materiaaleja. Valinnassa tulee ottaa huomioon myös materiaalin partikkelikoko, kumirouhe 2-5 mm ja kuminpalat 25-40 mm.

Pienenä haittana rengasrouheella on se, että rouheen käyttö vaatii vielä toistaiseksi ympäristöviranomaisen luvan, koska se luokitellaan jätteeksi. Muissa maanrakennusyhteyksissä rengasrouhe on kuitenkin tutkittu ja todettu turvalliseksi rakennusmateriaaliksi ympäristönkin kannalta. Kumirouheen terveysvaikutuksia on tutkittu, mutta lähinnä on voitu todeta, että sisähalleissa käytetty kumirouhe saattaa aiheuttaa silmä- ja iho-oireita jos riittävästä ilmanvaihdosta ei ole huolehdittu. Kumirouheen polysyklisiä hiilivetyjä eli PAH-yhdisteitä koskeva rajoitus tiukkeni 10.8.2022. Rajoitus kattaa luonnonkumista ja synteettisistä polymeereistä tehdyt materiaalit, jotka voivat olla alkuperältään kierrätettyä tai uutta materiaalia. Kumirouhe ei saa sisältää yhteensä yli 20 mg/kg PAH-yhdisteitä.

Kumirouhetta sekoitetaan yleensä hiekan tai muiden pintamateriaalien kanssa vähentämään tiivistymistä ja lisäämään jousto-ominaisuuksia, mikä on hevosten nivelten kannalta hyvin tärkeä etu. Kumirouhe myös kuivattaa kentän nopeasti, vähentää pölyämistä, eristää routaa, sen vuosittainen käyttöaika on tavanomaista kenttää pidempi ja se on nopeampi ja halvempi rakentaa.